tiistai 5. elokuuta 2014

Katolla keikkumista ja grillikatoksen viimeistelyä

Päivä Sastamalassa. Ohjelmassa miljoona pientä juttua, mutta ensin Bauhausin kautta hakemaan romua ihan toiseen käyttöön. Kohteessa noin klo 12, aivan helvetillisen kuuma edelleen. Miten joku pystyy tekemään töitä? 

Kiroilen tovin ja aloitan helpoimmasta: ulos yksi pistorasia helpottamaan pistorasiavajetta ja vähentämään jatkoroikkamysteeriöitä. Samalla talon syöttökaapeli seinaan takaisin kiinni. Pala kakkua, vähän joutui kikkailemaan, että sai kaapelin reiästä läpi keskuksen viereen.


Seuraavaksi kelkoin vajasta myykilaudat pihalle ja harjasin niistä pölyt pois. Samalla grilli kuumaksi, sinne päätyi pari eiliseltä jäänyttä mustekalankoipea, halpoja nakkeja ja kesäkurpitsaa. Kaveriksi avokadoa ja zero-mallin greippilimua. Sitä onkin kulunut aika tolkuton määrä. Grillailu suoritettiin vanhalla sähkögrillillä, jonka kaapeli näyttäisi olevan juuresta rikki. Kuumenee aika tavalla, pitää viedä opiskelijoille korjattavaksi. Sinänsä ihan näppärä peli tällaiseen remppakäyttöön.


Myykilaudat levitttyäni totesin, että näistähän kannattaa nyt tehdä tuo grillikatos loppuun. Eli ikkunanpielet ja sisäkattoon yksi puuttuva lauta. Nyt on pienet ikkunalaudatkin.



Next stop myykilautojen maalaus. Välissä tosin vähän vaihdettiin kuulumisia naapurin kanssa. Olin perjantaina maanmittauslaitoksella keskustelemassa ja lohkomiskokouksessa. Meinasi tulla vähän kiire auringon kanssa, mutta sain maalattua laudat kuitekin suht hyvissä ajoin ennen kuin aurinko tuli puun takaa paistamaan (kuva otettu myöhemmin).



Tässä välissä kikkailin vähän uppopumpun kanssa. Kaivosta tulee kyllä mahtava viileää vettä. Kokeilin parin suutinmallia puusta veistämällä, josko tuosta saisi vaikka auihkulähteen myöhemmin. Aika mageen sain aikaiseksi, mutta pitää vähän tehdä töitä vielä lopullisen eteen. Grillikatoa oli osittain varjossa, joten oikealla maalausjärjestyksellä sain sen maalattua suhteellisen hyvin paahdetta vältllen. Nyt sekin on siis punainen ulkopuolelta. Tässä meni jo pari tuntia aikaakin.


Nyt alkoivat olemaan hommat vähissä. Katolle vielä saha kädessä. Koivusta piti saada oksia pois, että katon saa myöhemmin pestyä ja maalattua. Nyt mokomat laahasivat katon pintaa. Puuvajan katolta pari pois ja talon katolta vähän enemmän. Katolle askarrelut maalaustikkaat olivat hyvänä apuna.




Piti vielä kiivetä katolle nappaamaan pari kuvaa piipusta ja lintuperspektiivin kuvia noin muutenkin. Pari jätekasaa koitin välttää, pitää heittää ne kaatikselle niin saa pari siistiä kokonaiakuvaa...








Viitisen tuntia meni aikaa touhutessa ja matkat päälle. Kuumuus veikin mehut aika hyvin jo tuossa ajassa.














keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Motivaatio nolla + helvetillinen kuumuus + kummallinen tuijottava setä = olutta kaupasta

Selkään sattui aamulla. Ei kiinnostanut pätkääkään lähteä, mutta pakko kai sitä oli kun on pitänyt jo vapaata jalan takia. Aamulla katselemaan muun perheen uimaharjoituksia, auton pakkaus muuraus- tikas-, myykilauta- ja muilla materiaaleilla. Muksu kaverilleen kylään, S-puusta pätkä höylättyä kakkoskakkosta matkaan ja menoksi. Nälkä. Eka pysähdys Karaliaan kebabille. Kahvinkin sai. Hyvä palvelu, ruoka ja fiilis.

Matkalla oli kuuma. Päässä ei liikkunut oikein mitään. Task-list sisälsi mm. piipun korjauksen, kuistin purkamisen, grillikatoksen ulkopuolisen maalauksen ja rapsuttelun sekä myykilautojen askartelemisen ikkunoiden ympärille. Perille päästyäni naapurin noin 4v muksu tuli päivittämään kuulumiset. Kyselin miten menee, miten on hänen oma rakennusprojektinsa savikasassa edennyt ja niin edelleen. Vastaavat kysymykset: olitko kaupoilla, mitä tuo puu maksoi, onko tämä teidän kesämökki, miksi teit tuon grillikatoksen ensin?

Ensin katolle. Piipusta oli hormien välistä irronnut yksi tiili. Teräsharjalla rapsuttelin sammaleet mäkeen ja puhdistin pinnat. Ilmahormien välistä löysin neljä irtonaista puolikasta tiiltä. Kaikki pois ja raps raps. Keskustelu naapurin pojan kanssa jatkuu, ihmettelyä puolin ja toisin. Kiva poika, kova touhuamaan, joskin aika kova komentelemaan vieraitaankin :) Tienoo raikaa välillä, kun määrätietoinen käsky käy millon kenenkin tulla katsomaan hänen rakennusprojektiaan. Pitänee itsekin poiketa tarkemmalla tarkastuskäynnillä!

En ollut varautunut ihan noin suureen tiilimenekkiin, mutta löysin grillikatoksen takaa ihan kelvollisia nykyaikaisia tiiliä hyvän kasan. Missäs mun muurausvasara on? Eihän mulla edes ole muurausvasaraa, missä on timanttilaikka? Kotona? Perhana. Hakku käteen ja tiilit naputtelemalla oikean kokoisiksi palasiksi. Tiilit katolle, takaisin alas sekoittamaan muurauslaastia. Olikin aika temppu nostaa kohtuullisen painava laastipalju yksin katolle, ilman mitään naruja. 

Muurauskauha, sellainen pieni ja kapeakin, oli aika turha ahtaassa piipussa. Muuraushanska (ihan tavallinen hanska) täyteen laastia ja kivet päälle. Saumoihin lisää. Ei paha, desi tai pari tippui hormeihin, pitää koittaa muistaa putsata ne jossain vaiheessa. Kauhalla saumat suht siisteiksi. Paikkasin samaisella muurauslaastilla piipun päässä olevassa betonikauluksessa olevan kolosen. Ei varmaan ole ikuinen paikka, mutta eipähän ole liian kovaa ainetta. Ja kestänee takuulla saman ajan kuin kaulus muuten. En jaksanut kiivetä kuvaamaan, ei olisi paljon ollut kuvattavaakaan, kiivetkää itse katsomaan jos kiinnostaa.

Laastihommien jälkeen kauhan ja käsien pesu. Vispilää en jaksanut pestä, oli jo sen verran laastissa muutenkin, että täytyy hakata vasaralla ja puukolla pahimmat jossain välissä irti. Muutaushommien jälkeen hyökkäsin tekemään tikkaita katonmaalaushommiin. Eli tikkaat mallia Tauno Vaajanen: kevyt, siirrettävät, pysyy katon harjan avulla paikoillaan ja voi vaihtaa lappeelta toiselle. Annoin heti sen verran periksi, että tein rungon kakkoskakkosesta, vähän painoa lisää mutta tuleepahan jämäpuille käyttöä.


Harjan yli tuli noin 90 asteen kulma ja lisäksi laudoilla tuki tikkaiden yli jäävään osaan. Näiden päältä on näppärä raapia ruosteet pois, pestä katto harjan avulla, lääppiä sopivat pesuaineet, huuhdella ja lopuksi vielä maalatakin. Katto on aika pirullisen jyrkkä, noin 45 astetta. Sen päällä ei pysy, eikä sitä pitkin oikein voi kiivetä. Likainen pinta tekee siitä kuivanakin erittäin liukkaan.

Tikkaiden jälkeen askartelin pikaisesti grillikatokseen työtason alle poikittaisen kakkoskakkosen. Tämän jälkeen etsin lätsän päähäni ja kiipesin kuistin katolle. Otin vanhat kattopellit ehjänä irti. Tätä varten toin kotoa Boschin Fein-kopion, eli sellaisen surisevan yleistyökalun. Bi-metalliterä kiinni ja naulat poikki kannan alta. Vasaralla irroittaessa olisi joko mennyt pelti lyttyyn tai sorkka ei olisi mahtunut alle. Kohtuullisen näppärää. Tähän mennessä olin muuten käynyt juomassa jo ainakin kymmenen kertaa. Jäljellä taisi olla puoli litraa limpparia ja litran verran vanhaa lämmintä vettä.


Katto purettiin repimällä ensin huovat pois ja heti perään niiden alla olleet laudat. Kierrätys tyylikkäässä kaaressajoko puujätepinoon tai bitumisten tapauksessa sekajätepinoon. Seuraavaksi käteen Dewaltin puukkosaha, joka ainakin toistaiseksi on toiminut kuin unelma. Pahimmat puut tai naulat poikki ja osina kuisti puujätepinoon. Sorkkaraudalla ja vasaralla apuja. Sinne meni, ei kestänyt kauaa.


Lopuksi vielä pihan siistimistä. Grilliin kelpaavat puut grillin viereen pinoon, laudat, kakkosneloset, kyllästetyt, myykilaudat ja muut sekalaiset vajaan ja roskat omiin pinoihinsa. Kohta saisi tehdä taas kaatiskeikatkin, ei vaan ole huvittanut pakata autoa tässä kuumuudessa.



Varsinaiseen tekemiseen meni vähän reilu neljä tuntia. En jaksanut edes syödä, oli ihan liian kuuma. Juomiset loppuivat, äijä loppui, sisälläkin oli ennätykselliset 26 lämmintä. Nokka kohti kotia. Liian kuuma. Ajattelin hakea Citymarketista olutta, lätkäistä sen pakkaseen ja painua edes lyyelle juoksulenkille totuttelemaan juoksureppuun.

Sittarireissukin meni ihan ihmeelliseksi. Ok, mulla oli siniset maaliset shortsit, 20v vanha reikäinen ruskea hihaton paita päällä ja turvakengät työsukkineen jalassa. Joku setä katsoi tymeällä ilmeellä oikeasti päästä varpaisiin pitkään mulkoillen. Ihme tyyppi, eipä ole tuollaistakaan tullut vastaan. Hain kaljat ja jäätelön. Jumalauta, en todellakaan vaihda kauppaan ykkösiä päälle jos teen raksahommia! ja tällä kelillä ainoa varustus, jolla selviää hengissa, on shortsit ja hihaton paita. 

Sama tyyppi postaili palatessani pakastimen päässä. Katseli tympeästi muitakin, mitenkähän käy kun taas itse osun kohdalle? Sama juttu: tympeä katse päästä varpaisiin. Mulkoilin ukkoa 30cm päähän asti takaisin suoraan silmiin sanomatta mitään. Kassalle, jumalauta äijähän tulee perässä! Äkkiä pakoon, pari moikkausta tutuille ja pihalle. Aika moneen tuijottelijaan ja kommentoijaan sitä on poliittisen "uransa" aikana törmännyt, mutta tämä meni sanaakaan sanomatta ihan kärkeen.







sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Helvetin hieno grillikatos, vaikka itse sanonkin!


Tällainen siitä nyt sitten tuli. Pientä hiomista on vielä takaseinän ikkunoiden listoituksessa ja pöytäleyn alle pitää asentaa vielä siisti höylätty kakkoskakkonen tukemaan.


Takaseinällä on Ikeasta vuosi sitten kympillä ostettu työtaso ja talon vanha tiskiallas. Viemäri menee seinästä läpi ja päästää mahdolliset vedet katoksen taakse maahan, ainakin toistaiseksi. Juoksevaa vettä ei sentään ole, vaikka hana näkyykin. Kesävesi voi olla agendalla myöhemmin, nyt mennään vesitonkan avulla eteenpäin.


Mitn tähän päädyttiin? Aamu alkoi uintireissulla perheen kanssa. Veera paineli Alisen yli kaksi kertaa, yhteensä noin kilometrin matkan. Muksu polski rannassa ja jahtasi kaloja. Minä kyttäsin rannalla muksua ja pähkäilin kalstusjuttuja. Oikea akillesjänne oli aivan helvetillisen kipeä. Kotiin päästyämme aloin lastaamaan autoa ja nappasin särkylääkkeen. Huomenna selkeästi lepopäivä. Työtaso, kakkosnelosta, kakkoskakkosta, 60 cm leveä puulevyn jämä ja 30 cm leveä kolmemetrinen liimapuulevy nyt ainakin. Lisäksi sekalaisia työkaluja, santapaperia ja sen sellaista. Kellarissa penkoessani huomasin myös pienen paskankäryn, joka viittaa yleensä enemmän tai vähemmän tukossa olevaan viemäriin. Käry tulee lattiakaivon kautta vain silloin, kun putki ei vedä. Puolillaan näytti olevan vettä kun kurkistin tarkistusluukusta. Perhana, vanha jäykkä ja paksu sähköjohdonpätkä kouraan ja tarkastusluukusta sorkkimaan, parin minuutin päästä taas veti. Talon putket ovat kyllä uutta, mutta parin metrin päässä talon ulkopuolella on utka, jonka jälkeen muutama metri betoniputkea ennen kaupunkin viemäriä. Tarttiskaivatuttaa se aukijoaain välissä. Takaisin asiaan. Matkalta Löytötavaratalosta pari laatikkoa terassiruuveja (yllättäen torx, perhana) ja varmuuden vuoksi kaksikymppinen torx-kärki + vähän muuta oheen.

Lähtötilanne oli aamulla tämä:


Ensimmäisenä hioin ja teippasin ikkunat, jonka jälkeen sudin lopun seinämaalin ikkunoiden viereen ja eri maalilla pokat. Lisäksi otin räikällä takaseinässa täkkipulteilla kiinni olleen autonrenkaan irti ja tyhjensin romut nurmikolle. Tämän jälkeen aloin tekemään koolauksia lattiaan vanhan betonilattian päälle. Seinän vieressä olevat ammuin kiinni rakennuksen runkoon. Nyt ei muuten sattunut akillesjänteeseen, kun pistin lenkkarit kuitenkin jalkaan. Ollut kolme hellepäivää crocsit työkenkinä, johtuisiko siitä?

Seuraavaksi kahvitauko ja jogurtti, päätin samalla, että työmies saa ruokaa vasta kun lattia on valmis. No, aika monta tuntia meni, mutta aika ongelmitta työ eteni. Työpaikalla oli vähän kuuma. Aurinko porotti melkein koko päivän ja juomaa meni aikamoista tahtia. Vesisäiliökin oli jäänyt lämpiämään aurinkoon. Laudat ovat 5-8 cm leveämpiä kuin varsinainen lattia, koska koolaukset on tehty vähän erikoisesti siten, että tuon näkyvän valkoisen osan alla on kolo laudoille. Tää on niin tätä vanhan korjausta, välillä aikamoista virittelyä!


Lattian raot tehtiin perinteisesti timpurinkynää apuna käyttäen:



Lattian jälkeen ansaittu ruokatauko. Lounas nautittiin luonnollisesti uudella deckillä fiilistellen. Tämän jälkeen aloin virittelemään kakkoskakkosia tueksi tiskialtaalle ja pöytätasolle. Vatupassi oli käytössä vähän soveltaen. Vaikka oikaisinkin rakennusta aika paljon, niin ei se lähellekään suora ole kyllä vieläkään. Riittävän suora kuitenkin.

Kakkoskakkosten jälkeen iskin altaan paikoilleen ja ruuvasin kiinni. Seuraavaksi 60 cm levy vasempaan päähän pystyyn, työtaso oikeaan mittaan ja paikoilleen. Ihan kauhea hammastus vaikka olemmat ovat olevinaan takaseinässä kiinni. Perkele. Allas irti, suoraan, takaisin kiinni. Tiskiallas on sentin ohuempi kuin työtaso. Etureuna roikkuu, koska ei ollut mukana siistiä kakkoskakkosta sitä tukemaan. Äh. Kaikki irti, tiskialtaan alle sentin soiro. Nyt osuu. Kiinni. Katsomaan kauempaa. Ei ole enää allas suorassa noin muuten. Mitäs tuolle nyt tehdään? Alas irti, osa soiroista pois ja uudelleen kiinni. No nyt! Ainakin takaosa on suorassa.

Seuraavaksi säätämään hyllyn kanssa. Mitta, puoli senttiä ylimääräistä pois jotta varmasti mahtuu. No ei mahdu. Lisää pois. Nyt ehkä. Kakkoskakkosta tueksi ja ruuveilla kiinni. Vatipassilla yritin suoraan, olisi näyttänyt olevan vinossa. Pistetään sitten vinoon, että näyttää suoralta.

Seuraavaksi tiskialtaan viemärille rasiaporalla seinään reikä. Helkkarin tylsällä rasiaporalla, joka jumitti, kolhi kädet ja jäi keskenään pyörimään siten, että liipaisimen lukitsin jäi hyllyn kohdalle oikein kunnolla lukkoon. Kaikkea sitä. Lopulta kuitenkin reikä, putki ulos ja jatkopätkö tilapäisesti roikkumaan, ettei vedet valu seinille.

Takaseinä näytti tässä vaiheessa helkkarin tyhmältä, mutta mukana ei oikein ollut mitään sopivaa puutavaraa. Sisällä törmäsin kuitenkin 2x6 tuumaisiin höylättyihin lankkuihin, joilla ei oikein ollut lyhyytensä vuoksi muuta käyttöä. Siitä sitten sahaten ja paikoilleen. Tämän jälkeen pesaisin tiskialtaan ja huomasin viemärin vuotavan. Yllätyys.... Lattialla mustaa mönjää. Siivosin pahimmat ja päätin palata myöhemmin asiaan kun se on tiputtanut loputkin vesilukosta ulos.

Hyllyseinä näytti vielä kuitenkin vaativat pari palaa myykilautaa keskelle ja lattia etupuolelle yhden kyllästetyn siistimään ilmettä. Tämä varmaan jossain välissä lähtee pois, mutta tehdään nyt tällainen tilapäinen 5e turha sijoitus, että saadaan siistimmät kuvat.


Koko hommaan meni noin 8,5 tuntia, mies on tyytyväinen ja väsynyt. Kotiin päästyäni pistin crocsit jalkaan ja pirullinen akillesjännekipu alkoi välittömästi. Ei näin. Huomenna taukoa.





lauantai 19. heinäkuuta 2014

Grillikatos sai sisäkaton

Tällä kertaa lähtö yksin liikenteeseen. Ajatuksena poiketa hakemaan pohjamaalattua myykilautaa ja kyllästettyä terassilautaa. Ajoin ensin Sastamalan Rautiaan, jossa oli ajoportti kiinni. Toisesta sisään. Kesätyttö grillasi makkaraa, pomo katseli vieressä. Ajoin ohi puutavarahyllyn viereen, kukaan ei tullut palvelemaan. No, ei ollut pohjamaalattua myykilautaa eikä fiksuja pituuksia kyllästyneestä puusta. Auto ympäri, grillaavan tytön ja tupakoivan pomon ohi.

Next stop Rautanet. Täällä oli jo oikeata tavaraa, mutta myykilautojen pituudet eivät riittäneet tai sitten oli niin pitkää että polliisisetä olisi mulkoillut kuormaa pahasti. Kyllästettyä oli, mutta oikeata pituutta liian vähän ja muista olisi tullut 30% hukka tai sitten armoton palapelilattia. Kysäisin samalla kaivonrenkaita, yksi löytyi. Kaveri neuvoi Koivun sahan, iPadista osoite selville ja menoksi. Perhana, sehän on puoli tuntia enää auki ja ihan eri suunnassa! ensin ajoin sahan pihaan, ketään ei näkynyt missään ja puutavara näytti kummalliselta. Olin jo lähdössä pois kun huomasin toisen kyltin: puutavaramyynti. Sinne!

Nyt löytyi sekä 4,5m pitkää myykilautaa, että 3m pitkää kyllästynyttä. 300e maksoi, hieman halvemmallakin olisi voinut saada, mutta yks hailee muutama kymppi. Ainakaan ei tule hukkaa näillä mitoilla.

Perillä nostin kyllästetyt kyydistä pois ja aloin tekemään takaseinän laudoitusta. Pystyyn ja noin sentin rako väliin. Tein seinät ensin, koska päätyjä ei tarvinnut sahata näin mihinään kulmaan. Väliin on helpompi tehdä myöhemmin tasamittaisella katto ja sen koolaukset. Ensimmäisen seinän jälkeen ruokatauko. Naudan pihviä kunnollisella chilisoosilla maustettuna ja valkosipulimaustettua ingmariinia maustevoiksi, kaveriksi bratwursti ja pätkä kurkkua. Nom nom. Ahnehdin vielä toisen samanlaisen setin, kun ajattelin etten jaksa virittää notskia uudelleen.


Kun toinenkin pääty oli saatu tehtyä, niin syöksyin katon kimppuun. Jokainen lauta 4255 pitkiä, eli sahaaminen on helppoa. Pistin pari paikoilleen ja sahasin toisen lappeen kaikki puut kerralla. Tässä vaiheessa olin laskevinani, että tasan menee puut. Noihin ikkunanpieliin tulee vielä laudoitus/listoitus tai miksi sitä sanookaan. Kiinnitin laudat torx-kärkisillä hobau-ruuveilla. Torx ei kyllä ole paras mahdollinen kärki näissä. T-tappeja ensi kerralla, viimeksi ostaessa niitä ei ollut tarjolla.



Työn loppuvaiheessa alkoi aikamoinen kaatosade. Pari tippaa tuli aikaisemminkin, joten älysin sahata loput puut valmiiksi, pistää autosta ovet kiinni ja kerätä työkalut suojaan ennen pahinta. No, ei tästä kuvasta kyllä juuri sade näy, mutta näkyypähän terassin tämänhetkinen näkymä.


Päivän työt alkavat olemaan kasassa. Lopulta myykilautaa jäi metrin verran uupumaan katosta ja muut säädöt päälle. Pitää hakea joku päivä lisää, sitä menee talon ikkunoihin ja oviin vielä monta metriä. Takaseinälle tulee keittiö ja lautojen alapäät jäävät piiloon. En jaksanut kauhean tarkkaan mittailla ja koolailla, turhaa työtä. Katto on kuitenkin nyt siisti ja vedin katon alle valmiiksi sähköjohtojakin valoja ja pistorasiaa varten. Loppuvaiheessa alkoi hartiat piiputtamaan tosi pahasti. Melkein koko päivä meni työskennellessä ylöspäin.



Koko hommaan meni noin seitsemän tuntia aikaa. Huomenna tehdään katokseen lattia ja viimeistellään muuten. Aikamoinen tavaramäärä pitää ottaa aamulla mukaan ja käydä ostamassa mm. terassiruuveja paketti. Hyvä päivä, paljon tuli valmista!











perjantai 18. heinäkuuta 2014

Priimaa pukkaa vaikka keskinkertaista yritetään!

Aamulla starttailimme Veeran kanssa projektin kimppuun. Evääksi ryynäriä, soijanakkia, rehuja, rahkaa ja isältäni opittu kikka: mehukattipullo pakkasesta mukaan. Jääkylmää juotavaa riittää koko päiväksi!

Päivän agendalla oli vajan sisäpuolen maalaaminen loppuun ja autotalligrillikatoshässäkän ulkovuoren teko. Vaja valmistuikin aikas nopsaan!


Ovikin loistaa!


Tällä välin olin itse nakutellut ulkovuorta paikoilleen. Vaikka lautaa tulikin pintaan, niin sisältä ei nätiltä näyttänyt. Pari ikkunaakin iskin runkonaulaimella takaosan runkoon kiinni.


Siirsimme romut mökkiin ja vajaan tieltä pois, pistimme grillin tulille ja asettelimme tiskialtaan ja tuolitkin jo vähän suunnitelluille paikoille. Oli aikas kiva suunnitella tulevaa terassi istuen grillikatoksen alla eväitä nauttien. Oli aikas kuuma, katoksessa hieman viileämpää.



Tässä vaiheessa hyökkäsimme kaivon kimppuun, koska siinä tarvitaan kaksi ihmistä. Toinen joka tekee työt ja toinen joka soittaa ambulanssin kun kaivossa olevalta loppuu happi. Veera putsasi kaivonpäällisen, minä virittelin pumpun. Uppopumppu hörppi verrä kaivosta hyvää tahtia, mutta eipä tahtonut vesi loppua. Pumppu lauloi aikansa ja paljasti yllätyksen: kaivossa oli renkaita vain viisi ja siitä eteenpäin noin puolet kaivosta oli vaan maahan kaivettua kuoppaa. Sillä tavalla. Vesi vaikutti sinänsä hyvältä, kylmältä ja kirkkaalta. Vielä ei tullut maistettua kuitenkaan. Samalla. Tuli testailtua, että riittääkö 250w pumpussa potkua suihkulähteeseen tai vesiaiheeseen. Riittää riittää toteaa isäntä, vaikka Veera vaikuttikin vähän epäröivältä.



Kaivon tyhjentämiseen meni tuntikaupalla aikaa. Välillä sähköjä piti lainailla sirkkeli- ja kompurahommiin, mutta lopulta se saatiin tyhjäksi. Siitä mitat, jotta osaa hankkia sisälle pienemmät kaivonrenkaat nykyisten jatkoksi. Kahvikuppi oli lähin kirjoitusalusta, kiitos iPadista joka tallentaa mitat...


Samoihin aikoihin Veera syöksyi maalaushommiin. Rillikatos rapsuta ja maalaa. Etupuolen seinistä tuli sillä välin puukkosahailtua vinotuet pois ja rakennettua pienemmät tilalle. Avaruutta lisää siis! Kuvasta erottuu ehkä vähän huonosti yläkulmasta alas vedetty kuormaliina, jolla autotalli vedettiin vielä suoraan ennen viimeisiä naulauksia. Mokoma niiaili liikaa naapurin suuntaan!


Loppuaika maalailtiin, skrabailtiin ja harjailtiin kimpassa. Oleelliset osat on nyt maalattu sisältä j mun mielestä näyttää aikas hyvältä!




Ikkunoiden ympärillä on vielä maalaamattomat kohdat, koska oikeita työvälineitä ei ollut mukana. Takaseinää ei maalattu, koska sinne tulee vähän "elegantimmat" systeemit altaiden ja työtasojen taakse. Lattia tehdään vielä uudelleen puusta.

Seuraavaksi ohjelmassa lienee sisäkaton ja päädyn teko, ulkopuolen maalaus ja lattia. Sitten onkin pihaosasto jo hyvässä mallissa! Aikaa päivän askareisiin meni 8,5h, eli kerrankin ihan kunnollinen työpäivä!












torstai 17. heinäkuuta 2014

Breaking news: vaimo näki mökin livenä!

Veerakin lähti mukaan talkoilemaan. Eilen piti ladata jo auto täyteen lautaa, mutta vesisade pilasi suunnitelmat. Ei muuten ollut aamulla mikään ihan pieni projekti! Veeran lähti viemään muksua hoitoon ja itse hyökkäsin puupinon kimppuun. Pressut pois päältä ja.... Pois.... Jaahas. Pinon ja saunarakennuksen päälle kaatuneet pari puuta painoivat puut ja peitteet tiukasti paikoilleen. Pressut olivat vielä liukkaita eilisestä sateesta. 

Tässä vaiheessa Homelite esiin, pari nykäisyä ja takaisin pinon päälle. Liukasta, mutta oksa kerrallaan pienempiä pois. Isoin puu oli sopivasti kaatumassa edellisen kaveriksi saunan päälle, mutta sain sen taiteiltua tyvi edellä pöpelikköön, kun sahasin sen parin metrin korkeudesta melkein poikki ja kiskoin pirusti taaksepäin. Tässä vaiheessa pino olikin yllättävän hutera, olihan tukipuut juuri poistettuja olin aikaisemmin kiskonut kymmeniä lautoja summittaisesti tapulin väleistä pois.

Kaadetut puut vielä tieltä pois. Nyt saatiin pressut pois. Sitten kaatuivat pinot kahteen eri suuntaan. Ei se nyt ihme ole, jos alta ottaa ensin. En jäänyt alle, mutta kyllä se ihannoivasti rojahti. Tästä noin seitsemänkymmentä lautaa kyytiin, liinoilla kiinni ja lippu perään. Peräylitys aika tarkkaan lain sallimassa maksimissa. Matkaan siis!

Perillä ensin katseltiin vähän, että mikäs mökki tämä olikaan ja mitä on tapahtunut. Pientä suunnittelua ja Veera hyökkäsi vajan maalaamisen kimppuun. Itse lähdin nostamaan autokatoksen raatoa ajatuksena oli pistää kakkosnelosta väliin. Ja niinhän siinä kävi. Tunkit jätin välistä, vanha kunnon vipuvarsi peliin!


Lisäksi otin uudella (ja toivottavasti kestävällä) Dewaltin puukkosahalla ovenpielet irti, kesti ehkä minuutin koko homma! Parin-kolmen tunnin ähellyksen jälkeen autokatosgrillihässäkän ulkovuoren kimppuun. Lautoja oikeaan mittaan ja vasaroimaan. Pitäisiköhän ostaa ulkovuorinaulain? Lätkäisin pari vanhaa ikkunaakin sopiviin kohtiin nauloilla kiinni. Nuo eivät vielä näytä kovin hyviltä. Kerran käytettyä lautaa, osa ollut rakennustelineissä tukina ja mikä missäkin. Kaikki kuitenkin kuivaa ja muuten kuranttia kamaa, eli hyvä siitä tulee kun sen maalaa!


Lopuksi vielä auton tyhjennys. Veeralta jäi vaja ihan vähän kesken, siitä valmiit kuvat huomenna kun menemme jatkamaan!


Koko hommaan viitisen tuntia paikan päällä ja ehkä vajaa pari tuntia kotipihassa. Keli mainio, ehkä vähän liiankin kuuma!



tiistai 15. heinäkuuta 2014

Ostaisitko tältä mieheltä rakennesuunnitelmat?

Autotallin kimppuun, toissapäiväiset syömättä jääneet eväät mukana. Ajatuksena raivata pöpelikköä, poistaa seinistä kovalevyt, nyppiä naulat ja tehdä kaikkia pieniä tekemättä jääneitä hommia. Epämääräinen suunnittelu on ollut vallallaan koko loppukesän ajan, mutta jotain on syntynytkin. Tästä lähdettiin:


Mutta keitetään nyt ensin kahvit!


Pöpelikkö on poistunut ja konttori on jo mallia avo. Puskien raivaamiseen meni aikaa. Enempää en uskaltanut tässä vaiheessa raivata, koska keskimäärin sen puun ottaminen pois on helpompaa kuin sen juurruttaminen takaisin. Tässäkin on kuitenkin 15m2 aukko vaikkei ihan siltä näytä.


Osa seinästä jää ikkunoille ja avoimeksi, osaan tulee ulkovuori suojaamaan katseilta ja säältä. Romut olivat vielä vähän tiellä, mutta ei jaksanut säätää. Siihen lopputulokseen tulin, että autokatosta pitää nostaa vielä noin 20cm, jotta pään päälle jää tarpeeksi ilmaa.


Homma oli yllättävän nopeasti kasassa, joten ajattelin seuraavaksi tehdä vihdan. Tikkaat maksimipituuteen ja piipun päältä nylkyttämään oksaa poikki.



Lisäksi mittailua sekä autotallissa, kuistilla, että vajassa. Ei ole nättejä ei, mutta näiden perusteella osaa jo laskea materiaalimenekin. Kirjoitetaanpas tähän muistiin, että autokatos on kolme 303 leveä...


Kuisti?


Autokatoksesta muodostuva grillikatos + ehkä palju + terde. Sauna tulee osimoilleen tohon, voi olla että terassikin säädetään sen mukaan jotenkin eri tavalla.


Näiden jälkeen maalasin vielä vähän vajan sisäkattoa, mutta hartiat pistivät niin kovaa vastaan, että lopetin. Viitisen tuntia säätöä, vähän taas tynkä päivä. Pitäisi suunnitella tekemisensä paremmin, nyt puuttui tarvikkeita ja jos vaikka mitä.